Unelmametsä

Hyvää syyslomaa! Koulu jatkuu ma 23.10. lukujärjestyksen mukaisesti.

Kasavuoren koulu sijaitsee Kauniaisissa. Annamme opetusta vuosiluokilla 7-9. Toteutamme yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuria yhdessä Mäntymäen koulun (vl1-6) kanssa. Koulumme kanssa samoissa tiloissa toimii Kauniaisten lukio.

käyntikorttikuvax


Ajankohtaista

7.-luokkien monialaisen oppimiskokonaisuuden teemana oli hyvän tekeminen

7.vuosiluokat toteuttivat ensimmäisen monialaisen oppimiskokonaisuuden syys-lokakuun taitteessa lukuvuotemme teemalla "Hyvän Tekeminen - Ikäpolvet yhdessä".

 Oppilaat osallistuivat oppimiskokonaisuuden puitteissa valtakunnalliselle "Vanhusten viikolle". Oppilaat suunnittelivat ja järjestivät erilaisia tapahtumia, esityksiä, tempauksia sekä arjen pieniä tekoja tuottaakseen hyvää mieltä ikäihmisille Kauniaisissa ja lähiseudulla.

MOK_valokuvat (7)

MOK:n tavoitteet olivat: Yhdessä toimiminen, ryhmässä työskentelyn taidot, vuorovaikutus, osallistuminen, vaikuttaminen, arjen taidot, merkityksellisyyden kokeminen, yhteistyö paikallisten ikäihmisten kanssa toimivien tahojen kanssa, sukupolvien välinen vuorovaikutus ja HYVÄN TEKEMINEN.

Kopio- MOK_valokuvat (1)Kohteet, joissa 7-luokkalaiset toteuttivat suunnittelemiaan hyviä tekoja: Kaunialan sairaala, Villa Anemone (muistisairaiden hoitokoti), Palokunnantien eläkeläistalo ja ryhmäkoti, Casa Seniori, Raamattuopisto sekä oppilaiden omien isovanhempien kodit.

Kopio- MOK_valokuvat

Hyvät teot olivat leivontaa, pihatöissä avustamista, kaupassa auttamista, runoilla, mietelauseilla, kukkasilla ja korteilla ilahduttamista, pelituokioita, musiikki- ja tanssiesityksiä, senioriluistelua, kauneudenhoitoa, seurustelua ja yhdessäoloa.


Kiitos kaikille <3

Palaa otsikoihin



Lounas tänään


glyph-logo_May2016_200
Twitter_Logo_White_On_Blue








Kauniaisten suomenkieliset koulut @Graniedu Instagramissa ja Twitterissä. 
Liity myös Facebookissa Graniedu-ryhmään.